Hildén & Kaira Podcastpodfinder.fi
Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto)

Kaikki jaksot

#056 – RIKKI REVITTY MAA: Miksi Suomen sisällissota syttyi? 1918 tapahtumien syyt, seuraukset & opit
5. Joulukuuta 2023
Suomi itsenäistyi 106 vuotta sitten joulukuun 6. päivänä 1917. Hieman yli kuukausi myöhemmin, tammikuussa 1918 syttyi Suomen sisällissota, joka jakoi kansakunnan väkivaltaisesti kahtia. Historian dosentit Aapo Roselius ja Tuomas Tepora käsittelevät teoksessaan Rikki revitty maa sisällissodan syitä, tapahtumia ja seurauksia. Mitä enteitä sisällissodasta oli nähtävillä jo ennen itsenäistymistä? Mikä johti eripuran väkivaltaiseen kärjistymiseen? Miten sisällissodan arvet näyttäytyivät Suomessa vuosikymmeninä rauhan jälkeen ja mitä sen tapahtumista voidaan oppia vielä 100 vuotta myöhemmin? OSTA RIKKI REVITTY MAA: https://kauppa.gaudeamus.fi/sivu/tuote/rikki-revitty-maa/2173275 LUNASTA -15% ALENNUS & ILMAINEN TOIMITUS KOODILLA HK15: https://havuwatches.com 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA https://tiktok.com/@hildenkaira https://instagram.com/hildenkaira https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#055 – MARIA OHISALO: Tarvitaanko vihreitä? Miltä luontoa suojellaan & Hallituksen kunnianhimovaje
3. Joulukuuta 2023
Maria Ohisalo on kansanedustaja ja entinen sisäministeri, ympäristöministeri sekä vihreiden puheenjohtaja. Mikä on vihreän puolueen rooli politiikassa, kun lähes jokainen puolue ja poliitikko nostaa ympäristön ja luonnon esille keskeisinä arvoinaan? Viherpestäänkö vihreitä, mitä tarkoitetaan "luonnolla" ja miltä sitä suojellaan? Ovatko ihmiset osa luontoa? Mitkä ovat Ohisalon ajatukset uudesta hallitusohjelmasta ja miksi Orpon ohjelmasta asunnottomuuden poistamiseksi puuttuu kunnianhimo? LUNASTA -15% ALENNUS & ILMAINEN TOIMITUS KOODILLA HK15: https://havuwatches.com 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA https://tiktok.com/@hildenkaira https://instagram.com/hildenkaira https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#054 – ALHA: Suomen paras YouTube-kanava, Sosiaaliset paineet & Cancelointi
29. Marraskuuta 2023
Alharith Obaid eli  @ALHA  on yksi Suomen katsotuimmista YouTube-sisällöntuottajista, joka tunnetaan parhaiten suosituista katuhaastatteluistaan. Keskustelemme nuoruudesta, kaverisuhteista ja sosiaalisista paineista. Miltä Alharithin matka ALHA:ksi on näyttänyt ja mitä katuhaastattelut paljastavat suomalaisen yhteiskunnan tilasta? Miten suomituben suosituimmat videot syntyvät ja onko ALHA todella immuuni canceloinnille? LUNASTA -15% ALENNUS & ILMAINEN TOIMITUS KOODILLA HK15: https://havuwatches.com 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA https://tiktok.com/@hildenkaira https://instagram.com/hildenkaira https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#053 – SEBASTIAN TYNKKYNEN: Politiikan uudet vaatteet, TikTok-retoriikka & Maahanmuuton moraalit
22. Marraskuuta 2023
Sebastian Tynkkynen on perussuomalainen kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja. Onko some-ajan politiikassa vuoden jokainen päivä vaalipäivä ja poliitikko myös sisällöntuottaja? Miten muuttunut pelikenttä vaikuttaa politiikan retoriikkaan; onko keskustelukulttuuri ilkeistynyt? Miltä näyttää Suomen moraalinen velvoite vähentää humanitaarista kärsimystä maailmassa ja kannattaako sitä tehdä maahanmuuton keinoin? LUNASTA -15% ALENNUS & ILMAINEN TOIMITUS KOODILLA HK15: https://havuwatches.com 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA https://tiktok.com/@hildenkairahttps://instagram.com/hildenkairahttps://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#052 – MIKA NIEMELÄ: Onko valtion velkakierre pysäytettävissä & Voiko kaikesta leikata?
17. Marraskuuta 2023
Mika Niemelä on valtiovarainministeriön budjettipäällikkö. Mitä valtiovarainministeriössä oikeastaan tapahtuu ja millaisiin ongelmiin Mikan kaltaisilla virkamiehillä on mahdollisuus vaikuttaa? Onko Suomen velkaantumiselle mahdollista panna stoppi? Mistä valtion budjetti oikein koostuu ja mitä siitä tyypillisesti ymmärretään väärin? Thumbnailin kuva: https://vm.fi/-/millaisen-kehysjarjestelman-tarvitsemme- LUNASTA -15% ALENNUS & ILMAINEN TOIMITUS KOODILLA HK15: https://havuwatches.com 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA https://tiktok.com/@hildenkaira https://instagram.com/hildenkaira https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#051 – TEEMU KESKISARJA: Tekoripset ja irtokynnet, Suomen kielen kohtalo & Eläimiin sekaantuminen
11. Marraskuuta 2023
Teemu Keskisarja on historioitsija, perussuomalainen kansanedustaja ja ensimmäinen jo toista kertaa Hildén & Kaira Podcastissa kuultava vieras. Miltä ovat näyttäneet Teemun ensimmäiset ja värikkäät kuukaudet kansanedustajana? Millaisten sattumusten kautta ilmiö-statuksen saavuttanut puhe tekokynsistä ja irtoripsistä syntyi? Miltä opiskeleminen ja opiskelijan elämä on oikeastaan Suomen historiassa näyttänyt? Miten syntyvyys saadaan nousuun? Ovatko Perussuomalaiset äärioikeistopuolue? Miltä on näyttänyt seksuaalivähemmistöjen, etenkin homoseksuaalien asema Suomen historiassa? LUNASTA -15% ALENNUS & ILMAINEN TOIMITUS KOODILLA HK15: https://havuwatches.com 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#050 – SANNA UKKOLA: Uutismedian valta, vaikutus ja vääristymät
2. Marraskuuta 2023
Sanna Ukkola on toimittaja ja kolumnisti, joka tunnetaan mm. Ukkola Show:n juontajana. (Pahoittelut vain yhdestä kuvakulmasta) Mitä yhteistä on Länsiväylän tukkivalla Elokapinan mielenosoittajalla ja vetävää klikkiotsikkoa pohtivalla journalistilla? Miksi journalistien poliittisista kannoista ei haluta puhua? Ovatko podcastit journalismia? LUNASTA -15% ALENNUS & ILMAINEN TOIMITUS KOODILLA HK15: https://havuwatches.com 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#049 – OLLI REHN: Uusi maailmanjärjestys ja Suomi, Euro & Liberalismin kohtalo
27. Lokakuuta 2023
Olli Rehn on Suomen Pankin pääjohtaja ja ehdolla vuoden 2024 Suomen presidentinvaaleissa. Rakennetaanko ulkopolitiikkaa arvojen vai intressien perustalle? Miltä näyttää globalisaation tulevaisuus? Onko Suomi valmistautunut toiminaan uudelleenjärjestäytyvässä kansainvälisessä yhteisössä? Tutustu Ollin kampanjaan: https://ollirehn2024.fi Thumbnailin Olli-kuva: ollirehn2024.fi ja Kuvaaja: Anton Sucksdorff LUNASTA -15% ALENNUS & ILMAINEN TOIMITUS KOODILLA HK15: https://havuwatches.com 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#048 – TERE SAMMALLAHTI: Miksi opiskelijoilta voi leikata? Suomalaisen kunnianhimon puute & Isyys
24. Lokakuuta 2023
Tere Sammallahti on kansanedustaja ja yhteiskunnallinen keskustelija, joka tunnetaan erityisesti politiikka- ja talousaiheisesta YouTube-sisällöstä. Puhuimme Teren kanssa mm. isyyden merkityksestä ja sen haasteista. Kuinka Suomen talous saadaan takaisin kuntoon ja voiko opiskelijoilta leikata? Puuttuuko suomalaisilta kansainvälinen kunnianhimo? LUNASTA -15% ALENNUS & ILMAINEN TOIMITUS KOODILLA HK15: https://havuwatches.com SEURAA TEREÄ! https://teresammallahti.fi/  @TereSammallahti  🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#047 – OPA: Kannattaako rikollisuus? Vankilakierteen vankeus & Onko musiikki taidetta vai viihdettä?
20. Lokakuuta 2023
Omos "OPA" Okoh on rap-artisti, vaikuttaja sekä entinen huumekauppias, joka on kertonut hyvin läpinäkyvästi rikollisesta menneisyydestään. KUUNTELE OPA - Badman ft. Blacflaco & Mikael Gabriel: https://open.spotify.com/track/4E6HHoNChau72S0IeRKyrK?si=dc8e38f4d58146fb Mitä "rikollisen mielen" omaaminen tarkoittaa? Miten elämä Suomen ja Nigerian välillä vaikutti nuoren kehitykseen ja arvostukseen Suomea kohtaan? Miltä näyttää prosessi biisin tekemisestä sen onnistuneeseen julkaisuun, tehokkaaseen levitykseen ja TikTok-ilmiön luontiin? LUNASTA -15% ALENNUS & ILMAINEN TOIMITUS KOODILLA HK15: https://havuwatches.com SEURAA OPAA! TikTok: https://www.tiktok.com/@freeopa?lang=en Instagram: https://www.instagram.com/freeopa/?hl=en 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#046 – MIKA AALTOLA: Elämmekö 3. Maailmansotaa? Suomen turvallisuus & Presidentinvaalit
17. Lokakuuta 2023
Mika Aaltola on Ulkopoliittisen instituutin johtaja ja ehdolla vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Onko liberaali maailmanjärjestys murtumassa? Mitä Ukrainan sota, Israel-Hamas konflikti ja Taiwanin ympärillä kiristyvä tilanne kertovat ulkopolitiikan suunnasta? Onko presidenttikisassa politiikan ulkopuolelta ehdolle asettuminen heikkous vai valtti? Mikan kampanjasta: https://www.aaltola2024.fi/ LUNASTA -15% ALENNUS & ILMAINEN TOIMITUS KOODILLA HK15: https://havuwatches.com 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#045 - ARVO TUOMINEN: Miten Venäjä ajattelee? NATO-Suomi, Voiko Ukraina voittaa & Trump 2024
13. Lokakuuta 2023
Arvo Tuominen on palkittu dokumentaristi, tietokirjailija ja toimittaja kattavalla kokemuksella etenkin idän sekä Venäjän suhteista ja elämästä. HANKI ARVON UUSI KIRJA: Riisutut naamiot, särkyneet unelmat https://www.readme.fi/kirja/riisutut-naamiot-sarkyneet-unelmat/ Mitä me suomalaiset ymmärrämme väärin venäläisestä ajattelutavasta ja kuinka se heijastuu päätöksentekoon? Miksi Venäjä hyökkäsi Ukrainaan? Onko Ukraina voittamassa vai häviämässä sotaa? Mitä tapahtuu, jos Donald Trump valitaan tulevana vuonna Yhdysvaltojen presidentiksi? Arvo tarjoaa moniin kysymyksiin hieman erilaisen näkökulman, kuin mitä suomalainen media tyypillisesti nostaa esille. Uskomme, että tästä jaksosta saa todella moni aivan valtavasti uutta ajateltavaa. LUNASTA -15% ALENNUS & ILMAINEN TOIMITUS KOODILLA HK15: https://havuwatches.com 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) Perusongelmahan Suomessa on se että... (00:00:00) Intro (00:00:55) Suomen ja Venäjän raja on harvinaisen jyrkkä (00:01:55) HAVU-kelloista -15% koodilla HK15 (00:03:00) Mikä suomalaisia ja venäläisiä yhdistää? (00:04:30) Entä erottaa? (00:06:45) Ukrainan sota & Venäjän tragedia (00:07:55) Lähi-idän, Intian, Indokiinan ja Afrikan kasvu (00:23:00) Viktor Orban: Venäjän keskeinen ongelma... (00:25:15) Venäjän ongelmat, nousu ja Putin (00:28:00) Ukrainan sodan loppu & rauhan mahdollisuudet (00:37:30) Putin & Nikolai I (00:47:10) Trump: "Lopettaisin sodan päivässä" (00:52:30) Riisutut naamiot, särkyneet unelmat (00:56:00) Lähteitä sodan seuraamiselle (00:57:00) Kilpavarustautuminen, NATO-Suomi & Venäjä (00:58:35) Median suhtautuminen sotaan (01:04:55) Arvon suositukset (01:06:10) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#044 – ANNA KONTULA: Kommunismin tulevaisuus, Kapitalismin historia & Kansallisvaltion tuho
10. Lokakuuta 2023
Anna Kontula on vasemmistoliiton kansanedustaja, kirjailija ja ajattelija sekä eduskunnan ainoa julkikommunisti. Annan kommunismi on tuskin kuitenkaan sitä sokeaa idealismia, josta k-sanaa kantavia usein syytetään—suosittelemme lukemaan Annan artikkelin "Mitä on Kommunismi?", linkki: https://vasenkaista.fi/2019/10/mita-on-kommunismi/ Ovatko kansallisvaltiot kohta menneisyyttä? Toimivatko ihmisoikeudet? Miltä tulevaisuuden kommunismi voi näyttää? LUNASTA -15% ALENNUS & ILMAINEN TOIMITUS KOODILLA HK15: https://havuwatches.com 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#043 – KIRILL RINNE: Tarinoita Ukrainasta, KRAKEN-erikoisjoukot & Putinin patjan turmelu
6. Lokakuuta 2023
Kirill Rinne on mielettömän monimuotoisella kokemuskattauksella varustettu idän kaupan konkari sekä Suomi-Ukraina Maanpuolustusyhdistyksen puheenjohtaja. TUE 50€ PANSSARITERÄSTÄ SUOMALAISTAISTELIJOIDEN AJONEUVOIHIN: https://bit.ly/sumpypanssari TUE 50€ HAAVOITTUNEIDEN & KAATUNEIDEN SUOMALAISTAISTELIJOIDEN AMBULANSSIKULJETUS SUOMEEN: https://bit.ly/sumpyambulanssi TUE OSTAMALLA AITOA "SOTASAALISTA": https://bit.ly/sumpysaalis Kirillin tarinat, niin Putinin patjan turmelemisesta kuin haavoittuneiden Ukrainan Kraken-erikoisjoukkojen jäsenten kuljettamisesta Suomeen ja monista läheltä piti -tilanteista Ukrainassa eivät paljoa alkupuheita vaadi. Me voimme ylpeinä tarjota teille tässä aivan helvetin kiinnostavan ja viihdyttävän jakson sekä henkilökuvan tyypistä, joka tekee kun muut vielä pohtivat. Suomi-Ukraina Maanpuolustusyhdistys: https://sumpy.fi LUNASTA -15% ALENNUS & ILMAINEN TOIMITUS KOODILLA HK15: https://havuwatches.com 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) TIMESTAMPS: Ote autovaras-tarinasta (00:00:00) Intro (00:01:08) Putinin punkan penistäminen (00:02:18) HAVU-kelloista -15% koodilla HK15 (00:10:00) "Venäläinen sotalaiva, mene kyrvälle!" (00:11:10) Kirillin elämästä & idän kaupasta (00:13:40) Hauska takkajuttu (eli tuhopoltto) (00:26:00) Suhde Ukrainaan, 2014 ja ensimmäinen projekti (00:29:00) Krakenin alku & erikoisjoukkojen varustaminen (00:33:50) Tarkka-ampuja -pariskunta, tykistö & pizzaperjantai (00:44:50) Mitä kalustoa tarvitaan? (00:53:00) SINÄ VOIT TUKEA! (01:04:20) Kraken-haavoittuneet Ukrainasta Suomeen & Valtion vastaus (01:14:00) Suomalaiset taistelijat Ukrainassa (01:39:00) Suomalaisveteraanien kokemuksen arvo (01:44:30) Suomalaistaistelijoiden valmistautuminen Suomessa (01:45:00) Uudet suomalaiset aseinnovaatiot & vienti ulkomaille (01:51:50) Elääkö Prigozin? (02:02:00) Autovaras, kalashnikovit & poliisikuulustelu (02:05:55) Elääkö Prigozin? (02:02:00) Verkkokaupasta löytyvän sotasaaliin hankinta (02:22:50) Mitä ymmärrämme väärin Ukrainan sodasta? (02:27:00) Haavoittuneiden & kaatuneiden suomalaisten kotiuttamisen ongelmat (02:41:00) Mitä ymmärrämme väärin Ukrainan sodasta? (02:27:00) Suomi-Ukraina Maanpuolustusyhdistys (02:46:00) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#042 – TOMMI ANTTALAINEN: Suomen historian tärkeimmät tapahtumat, pahin ihminen & ministeriviinat
3. Lokakuuta 2023
Tommi Anttalainen tunnetaan parhaiten erittäin suositusts historia- ja yhteiskunta-aiheisesti TikTok-sisällöstään. Mikä on Suomen historian merkittävin, huonoiten tunnettu tapahtuma? Kävimme läpi Tommin kanssa niin Suomen kuin koko maailmankin historian outouksia, hassuja sattumia ja kiehtovia, joskus varsin tragikoomisiakin tarinoita. Ja vielä pahoittelut, sillä teknisen ongelman tai täydellisen huolimattomuuden vuoksi jakso ei ole videolla, mutta Tommin jutut eivät siitä hetkahda. 🤩 TOMMI! TikTok: https://www.tiktok.com/@tommiantt Twitter: https://twitter.com/tommiantt Instagram: https://www.instagram.com/tommiantt 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#041 – PÄIVI RÄSÄNEN: Uskon merkitys, Synti & Sananvapaus
27. Syyskuuta 2023
Päivi Räsänen on kristillisdemokraattinen poliitikko ja entinen sisäministeri. Miltä näyttää kristinuskon tulevaisuus Suomessa? Onko olemassa hyviä ja pahoja ihmisiä—miltä synti näyttää nykyajassa? Mitä uskosta ymmärretään tyypillisesti väärin? Millainen yhteys löytyy uskonnon ja elämän merkityksen väliltä? 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#040 – KASPER KANNOSTO: Vapaaehtoistoiminta Ukrainassa, Avun tarve & PTSD
23. Syyskuuta 2023
Jos haluat osallistua ensiaputarvikkeiden, konfliktialueella käytettävien taktisten suojavarusteiden ja välineiden sekä humanitääriseksi tarvikkeiksi luokiteltavien tavaroiden hankintaan: Tilisiirto Rahankeräystili: FI26 4730 0010 6108 21 Saaja: Your Finnish Friends ry Viitenumero: 3007 MobilePay MobilePay-numerolla: 32099 https://www.yourfinnishfriends.org/nain-voit-auttaa Kasper Kannosto on Your Finnish Friends ry:n puheenjohtaja. YFF tiedustelee Ukrainan kontakteiltaan millaista materiaalia kulloinkin tarvitaan ja suorittaa kohdistettuja keräyksiä & kuljetuksia tarpeiden täyttämiseksi. Miten sodan alkuvaiheiden kansalaiskeräys järjestäytyi tukiyhdistykseksi? Mitä kalustoa Ukrainassa oikeasti tarvitaan, miltä matka Ukrainaan ja suomalaistaistelijoiden tapaaminen näyttää? Millainen ongelma PTSD on suomalaisilla veteraaneilla? Mitä suomalaiset ymmärtävät väärin Ukrainan sodasta? 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#039 – MAIJA KARHUNEN: Vammaisuus, Positiivinen syrjintä & Kapitalismi
19. Syyskuuta 2023
Maija Karhunen on projektijohtaja, tanssija ja Vasemmistoliiton poliitikko. Hän pyrki eduskuntaan keväällä 2023 ja jos valittu, olisi ollut ensimmäinen vammainen naiskansanedustaja Suomen historiassa. Miltä Maijan tie tanssin ja kulttuuritoiminnan kautta politiikkaan on näyttänyt? Voidaanko valtion taloutta tasapainottaa leikkaamatta hyvinvoinnista? Mitä uudella vammaispalvelulailla ratkaistaan ja paljonko jää toivomisen varaan? Millaista syrjintää ja kroonista aliarvointia vammainen ihminen kokee elämässään? Miten ymmärrystä sekä arvostusta voidaan kasvattaa ja "heikompien puolustamisen" alentavaa kulttuuria torjua? 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#038 – MATTI YLÖNEN & NIINA KARI: Lobbauksen evoluutio, Viestintätoimistojen valta & Pyöröovi-ilmiö
14. Syyskuuta 2023
Matti Ylösen uusi Alustojen valta -podcast käsittelee meidän kaikkien arkea ohjaavien digitaalisten alustajättien valtaa. Datakapitalismia käsittelevä ensimmäinen jakso on nyt kuunneltavissa podcast-palveluissa. https://www.instagram.com/alustojenvalta Maailmanpolitiikan yliopistonlehtori Matti Ylösen ja väitöskirjatutkija Niina Karin teos Viestintätoimistojen valta käsittelee lobbauksen ja suhteiden vaikutusvallan kasvua suomalaisessa yhteiskunnassa 2010-luvulla. Mitä viestintätoimistot oikein ovat? Millaisia palveluja niiltä väitetään ostettavan ja miten he todellisuudessa palvelevat asiakkaitaan niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla? Millaista valtaa entiset poliitikot, journalistit ja muut viestinnän ammattilaiset käyttävät ja siirrytäänkö viestintätoimistojen palvelukseen halusta palvella asiakkaita vai muuttaa maailmaa? Mitä pyöröovi-ilmiöllä tarkoitetaan ja kuka Suomessa käyttää todellista valtaa? KIINNOSTUITKO? Viestintätoimistojen valta löytyy hyvin varustelluista kirjakaupoista sekä mm. Vastapainon sivuilta: https://vastapaino.fi/sivu/tuote/viestintatoimistojen-valta/4191886 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#037 – JAAKKO KESO: YouTube & Tulevaisuuden journalismi
9. Syyskuuta 2023
Jaakko Keso on YouTubesta ja Yleltä tuttu videotoimittaja, joka tutkii aiheita ja ilmöitä Elokapinasta graffitimaalareihin sekä Taiwanista meemilegendoihin. Mitä videoilla ja sisällöntuotannolla voi oikein saavuttaa? Miten Jaakko lähtee rakentamaan juttua ja miltä prosessi ideasta lopulliseen videoon näyttää? Mikä video on syystä tai toisesta jäänyt julkaisematta ja ketkä ovat Jaakon idoleita omaehtoisen journalismin kentällä? Miltä näyttää tulevaisuuden journalistin malli? 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#036 – CHICO MUYA: Immigrant life in Finland, Spirituality & Modern society
6. Syyskuuta 2023
Chico Muya is an artist and content creator, who migrated to Finland from South Africa in 2019. Like his content, our conversation touched upon a wide range of topics. We discuss his experiences in integrating into Finnish society, spirituality and hardships, as well as morality and humanity in modern society. Chico is a thoughtful, yet lively and warm person and we hit it off almost instantly, so I hope you enjoy the conversation as much as we did. 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#035 – ANNIKA SAARIKKO: Keskustan romahdus & tulevaisuus
2. Syyskuuta 2023
Annika Saarikko on kansanedustaja, Keskustan puheenjohtaja sekä entinen valtiovarainministeri. Miltä Annikan tie politiikkaan näytti ja onko meininki eduskunnassa muuttunut hänen 12-vuotisen kansanedustajauransa aikana? Mikä on mennyt pieleen, kun Keskustan kannatus notkuu ennätyksellisen matalissa luvuissa ja miksi Annika uskoo vankasti kannatuksen nousuun tulevaisuudessa? Mitä "keskusta" oikeastaan tarkoittaa? Mitä ovat keskustalaiset arvot? Millaisella politiikalla kannatusta lähdetään nostamaan ja piileekö avain paluussa maalaispopulismin juurille? 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#034 – SIJOITUSKÄSTI: Sijoittamisesta yrittämiseen, Parhaat podcastit & Self-help gurujen ongelma
30. Elokuuta 2023
Sijoituskästi on Teemu Liilan ja Kevin van Desselin sijoittamiseen, talouteen ja yrittämiseen keskittyvä podcast. Me juttelimme Teemun ja Kevinin kanssa podcasteista ja Suomen podcast-kentän tilanteesta sekä tulevaisuudesta, nuoren yrittäjän elämästä ja haasteista sekä self-help / lifestyle gurujen noususta sosiaalisessa mediassa ja heidän sekä self-help kulttuurin hyvistä ja huonoista puolista. Vaikka Sijoituskästi onkin jo vakiinnuttanut asemansa yhtenä kuunnelluimmista suomipodeista, paistaa Teemusta ja Kevinistä erittäin kunnioitettava halu jatkaa kehittymistä ja palo löytää uusia tapoja viedä koko suomalaista podcast- ja sisällöntuotantokenttää eteenpäin. Kiitokset kästin pojille erinomaisesta keskustelusta–tää on huikea jakso. 📈 KUUNTELE SIJOITUSKÄSTIÄ! https://spoti.fi/3L3OQYy https://podcasts.apple.com/lu/podcast/sijoitusk%C3%A4sti/id1521917708 🎈 JA SEURAA! https://www.tiktok.com/@sijoituskästi https://www.instagram.com/sijoituskasti/ 🎧 KUUNTELE EHKÄ JOS TAHDOT MYÖS EHKÄ TÄTÄKIN: Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#033 – JOONA "natu" LEPPÄNEN: ENCE, Esportsin tulevaisuus & Ajatuksia pelaamisesta
25. Elokuuta 2023
Joona ”natu” Leppänen on yli 15 vuoden peliuran omaava entinen CS ja CS:GO ammattipelaaja ja valmentaja sekä Suomen menestyneimmän esports-organisaation ENCEn perustajajäsen ja nykyinen markkinointijohtaja. Miten aikoinaan Joonan turvasatamana toimineista peleistä tuli ura ja myöhemmin ENCE nykyisessä muodossaan? Mitä pelaamisesta pitäisi oikein ajatella–harrastelijana, ammattiurasta haaveilevana tai edellämainittujen vanhempana. Miltä näyttää esportsin tulevaisuus Suomessa ja maailmalla? Etukäteen pahoittelut pienistä remontin äänistä, jotka välillä kantautuivat myös tämän äänityksen taustalle. Joonan läpät on onneksi niin huippuja, että pientä poraamista hädin tuskin huomaa ;) 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#032 – IVAN PUOPOLO: Puolueellinen media, Incel-simpanssit & Amerikkalainen Suomi-unelma
17. Elokuuta 2023
Ivan Puopolo on toimittaja, juontaja ja ”sananvapaudesta öyhyttävä kaiken kyseenalaistava” tubettaja, joka tunnetaan parhaiten MTV3:n TV-lähetyksistä sekä Ivan Puopolo -tubekanavan suositusta sisällöstä. Ivanin mielestä verottaminen on varastamista, suomalaisen yhteiskunnan pitäisi kohdella ihmisiä yksilöinä eikä osana kollektiivia ja sananvapaudesta ei voi joustaa. Kuten jakson pituudesta huomaa, niin juttua riitti eikä kaikesta suinkaan oltu ihan samoilla linjoilla. Jos Ivan on uusi tuttavuus YouTuben puolella, suosittelemme lähtemään liikkeelle tästä: https://youtu.be/NwVZ6PMnsK4 💫 IVAN! https://puopolo.fi/ https://twitter.com/ivanpuopolo https://www.instagram.com/ivanpuopolo/ 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#031 – SAARA HUHTASAARI: Manipuloiko media kansaa? Toisinajattelun arvo & Presidenttiehdokkuus
12. Elokuuta 2023
Saara Huhtasaari on käyttäytymisanalyytikko, kehonkielen asiantuntija sekä poliittisesti sitoutumaton ehdokas Suomen presidentinvaaleissa 2024. Mikä on toisinajattelun arvo? Onko media puolueellinen ja toisaalta, onko puolueeton media edes ideana mahdollinen? Saara uskoo, että kansaa manipuloidaan, mikä hänen mukaansa näkyi erityisesti koronapandemian keskustelussa ja politiikassa, mutta mitä tämä oikein tarkoittaa? Saara arvostaa sananvapautta, rehellisyyttä sekä moniäänistä diskurssia, jota mekin olemme täällä edistämässä. LISÄÄ SAARAA! https://twitter.com/HuhtasaariSaara https://www.saarahuhtasaari.com/ 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#030 – SEIJA VAAHERKUMPU: Ykkösaamu, Toimittajan vastuu & Journalismin tulevaisuus
7. Elokuuta 2023
Seija Vaaherkumpu on suomalainen toimittaja ja juontaja. Hän toimittaa Ykkösaamua, jossa vieraat asiantuntijoista tasavallan presidenttiin käsittelevät yhteiskunnallisia aiheita pitkissä, leikkaamattomissa keskusteluissa. Keskustelimme Seijan kanssa toimittajan roolista ja vastuusta, haastattelun rakenteesta sekä journalismin tulevaisuudesta. Mitkä ovat olleet Seijan ikimuistoisimpia haastatteluja? Seija on paitsi erinomaisen loistava tyyppi, myös meille esikuva sekä esimerkki siitä, että pitkän keskustelun potentiaaliin uskotaan myös ns. “valtamedian” edustajien joukossa. Palatessaan kesätauolta, Ykkösaamu lähetetään TV1:ssä lauantaisin 10:05 ja kaikki aikaisemmat jaksot löytyvät tietenkin Areenasta. Lisäksi, suosittelemme arkisin 8:10 Yle Radio 1 kuultavaa myöskin Ykkösaamu-nimeä kantavaa radio/podcast-ohjelmaa. YKKÖSAAMU (TV): https://areena.yle.fi/1-3239260 YKKÖSAAMU (RADIO/PODCAST): https://areena.yle.fi/podcastit/1-2227354 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#029 – LAURI LINDÉN: Politiikka nuoren silmin, TikTok ja valta & Keskustelun pelisäännöt
31. Heinäkuuta 2023
Lauri Lindén on nuori vasemmistolainen poliitikko sekä etenkin somessa näkyvyyttä keräävä aktiivinen yhteiskunnallisen keskustelun vaikuttaja. Valitaanko omat poliittiset näkemykset uhkakuvien kautta? Millaista roolia TikTokin valloittaminen näytteli Perussuomalaisten vaalivoitossa? Olemmeko hylkäämässä politiikan pelisäännöt? Miltä näyttävät seuraavan sukupolven politiikka ja poliitikot? ❤ LAURIN SOMET: TikTok: https://www.tiktok.com/@laurilinden Twitter: https://twitter.com/lauri_linden Instagram: https://www.instagram.com/laurilinden 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#028 – MINNA MAIJALA: Minna Canthin elämä, Taistelu tasa-arvosta & Yhteiskunnan seksualisoituminen
18. Heinäkuuta 2023
Minna Maijala on tietokirjailija ja kirjallisuushistorioitsija, jonka teoksiin kuuluu mm. elämäkertateos Hellä, herkkä, hehkuvainen: Minna Canth. Kuka oli Minna Canth ja mitä hänen tarinassaan on perinteisesti ymmärretty väärin? Miten naisia pyrittiin hallitsemaan heppoisilla diagnooseilla ja mitkä ovat tämän heijastukset nykypäivänä? Miltä näyttää Canthin tuotannon psykologinen ihmiskuva? Canth vaikutti niin kirjallisuutensa kautta kuin myös suoraan talouselämän edelläkävijänä, jättäen jälkensä suomalaiseen identiteettiin. Minna Maijala tarjoaa tässä jaksossa yksityiskohtaisen kuvauksen naisten fyysisestä ja henkisestä sorrosta Suomen historiassa sekä yksilön rohkeudesta haastaa hallitsevan järjestelmän epäoikeudenmukaisuutta. 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#027 – PEKKA VIRKKI: Kärkipoliitikkojen Neuvostoliitto-suhteet & Jälkisuomettumisen ruumiinavaus
11. Heinäkuuta 2023
Pekka Virkki on suomalainen toimittaja ja tietokirjailija, jonka teos Jälkisuomettumisen ruumiinavaus käsittelee suomettumisen ajan kärkipoliitikkojen läheisiä Neuvostoliitto-suhteita ja niiden perintöä nyky-yhteiskunnassamme. Mitä NATO-jäsenyys merkitsee Suomen Venäjä-suhteille? Miten hämärät yhteistyökuviot Neuvostoliiton kanssa vaikuttavat suomalaisten arkeen yhä tänä päivänä? Annettiinko venäläisten vakoojien temmeltää Suomessa vapaana ja mikä tekee Seppo Tiitisestä, entisestä Suojelupoliisin johtajasta suomettumisen kannalta avainpelurin? Miltä näyttävät ne epämukavat totuudet, joita emme ole vielä olleet valmiita kohtaamaan? 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#026 – PEKKA HAAVISTO: Suomalainen identiteetti, Presidenttiehdokkuus, Suomen ulkopoliittinen rooli, Kehitysyhteistyö & Demokratian tulevaisuus
7. Heinäkuuta 2023
Pekka Haavisto on suomalainen pitkän linjan poliitikko, viime kauden ulkoministeri sekä ehdokas Suomen presidentinvaaleissa 2024. (Pahoittelut pienestä suhinasta audiossa, ilmastointi kävi kovilla...) Mikä on suomalaisen identiteetin tila? Polarisoituuko kansa ja onko nykyajassa mahdollista olla ns. “kaikkien presidentti”? Pystyykö Suomi olemaan kokoaan suurempi peluri ulkopolitiikassa ja kehitysyhteistyössä, kun vastassa ovat Kiina ja Venäjä? Pekka avasi kiinnostavasti elämänsä kulkua ja urakehitystä yrittäjästä Vihreän liikkeen johtohahmoksi. Keskustelimme mm. demokratian tulevaisuudesta, keskustelukulttuurin muutoksesta sekä Sauli Niinistön presidenttikauden yhteiskunnallisesta & poliittisesta perinnöstä. Tässä jaksossa saadaan syväluotaava katsaus Pekkaan sekä Suomen poliittiseen tilanteeseen ja sen tulevaisuuteen. Sisältää myös yliannostuksen kirjavinkkejä sekä Pekan elämänohjeen tulevaisuudesta huolestuneille maailmanparantajille. 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#025 – TAPIO SAARELAINEN: Simo Häyhän elämä, Tarkka-ampujan sota & Tulevaisuuden rynnäkkökiväärit
29. Kesäkuuta 2023
Kuka oli yli 500 Neuvostoliiton sotilasta alle 100 päivän aikana surmannut, “Valkoisena kuolemana” tunnettu tarkka-ampuja Simo Häyhä? Keskustelu Kollaa ja Simo Häyhä -museon tiloissa (https://www.kollaa-simohayha-museo.fi/fi/etusivu) Tämä kysymys kannattaa esittää tutkija ja sotatieteiden tohtori Tapio Saarelaiselle, joka viiden vuoden ajan 1997-2002 haastatteli Häyhää. Tapio painottaa jatkuvasti nöyryyttä Häyhää määrittävänä piirteenä. Mutta miten Häyhä oppi ampumaan? Mikä teki hänestä ylivoimaisen sotilaan? Ja vaikka hän ei itse niistä puhua tahtonutkaan, mistä teoista ja tarinoista Häyhä parhaiten tunnetaan? Tausta majurina sekä mm. tarkka-ammunnan kouluttajana antaa Tapiolle erinomaiset valmiudet valaista Häyhän ainutlaatuista kykyä ja mikäli tämän ehkä pisimmän jaksomme jälkeen janoaa vielä lisää Häyhää, kannattaa lukea Tapio Saarelaisen teos Simo Häyhä: talvisodan legendaarinen tarkka-ampuja. Intro (00:00:00) Häyhän haastatteleminen (00:01:00) Lapsuus (00:04:00) Kollaa ja Simo Häyhä museo (00:08:20) Ampumisharrastus (00:13:00) Talvisota vai kesäsota? (00:18:15) Häyhän intti (00:22:00) Häyhän haastatteleminen 2 (00:26:30) Kuinka monta tappoa? (00:28:50) Omatunto (00:34:20) Häyhä sodassa (00:36:30) Luultiin kuolleeksi (00:54:08) Marokon kauhu tiesi Häyhän kyvyt (01:03:10) Millainen johtaja Häyhä oli? (01:06:20) Läheltä piti (01:10:30) Lunta suuhun (01:12:30) Häyhän kivääri & varusteet (01:16:20) Elämä sodan jälkeen (01:28:30) Miten Kari pääsi haastattelemaan Häyhää? (01:39:40) Miksi haastatella Häyhää? Loppuiän ajatuksia (01:42:00) Häyhä inspiraation lähteenä (01:55:00) Mistä lisää tietoa Häyhästä & tarkka-ammunnasta? (01:58:00) Fyysisen kunnon merkitys (02:01:35) Asekehityksestä & tulevaisuuden rynkky (02:10:00) 3D-printatut aseet (02:18:09) Tarkka-ampujien kouluttaminen (02:22:54) American Sniper -elokuvan todenmukaisuus & tarkka-ampujan rooli (02:30:25) Mitä Häyhästä ymmärretään väärin? (02:34:30) Tapion vinkit ampumiseen & inttiin (02:40:00) Nöyryydestä (02:50:50) 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#024 – MAXIM FEDOROV: Toimittajana Ukrainassa, Sotilaiden kanssa puhuminen & Tuliko sota yllätyksenä
27. Kesäkuuta 2023
Maxim Fedorov on Ylen Ukrainan toimittaja, joka raportoi suomalaisille säännöllisesti Kiovasta. Maximia ei kuitenkaan oikeastaan kiinnosta aseet, ohjukset tai muu sodan konkretia, vaan hän keskittyy ukrainalaiseen mielenmaisemaan ja niiden lukemattomien yksilöiden tarinoihin, joita Venäjän hyökkäyssota on Ukrainassa koskettanut. Miltä arki Ukrainassa näyttää? Tuliko sota ukrainalaisille yllätyksenä? Onko sotaan totuttu ja mitkä sen riskit ovat?  Saako vihollista kutsua örkiksi? Eroavatko lännen ja ukrainalaisten tavoitteet toisistaan? Miten Ukrainassa suhtaudutaan Venäjään? Entä Yhdysvaltoihin, Eurooppaan ja länteen? Miltä näyttää Venäjän tulevaisuus? 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#023 – POIKIEN PUHELIN: Penis & Seksuaalisuus, Yksinäisyys, Pelaaminen, Redpill & Andrew Tate
21. Kesäkuuta 2023
Poikien Puhelin on Suomen ainoa pojille ja nuorille miehille tarkoitettu anonyymi puhelin- ja chat-palvelu sekä yhteisö, joka kokoontuu mm. Discordissa. https://poikienpuhelin.fi Mihin ongelmiin pojat kysyvät apua? Poikien Puhelimen Mikko ja Aziz antoivat meille arvokkaan näkemyksen tämän päivän poikien huoliin sekä mielenmaisemaan. Yksinäisyys, epävarmuus ja kiusaaminen nostavat päätään ja pelaavat surullisen suurta roolia usean pojan ja nuoren miehen päivittäisessä elämässä. Mistä tähän ratkaisu? Mikä on moderni miehen ja maskuliinisuuden malli? Onko pelaamisesta muodostumassa ongelma? Miksi redpill & manosphere vaikuttajat kuten Andrew Tate puhuttelevat monia niin onnistuneesti ja mitä vaikutuksia tällä on? 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#022 – HILKKA AHDE: Omaishoitajuus, Estääkö byrokratia meitä pitämästä huolta rakkaistamme? Miksi kuolemasta ei voi puhua?
17. Kesäkuuta 2023
Hilkka Ahde on suomalainen poliitikko, omaishoitaja sekä varhaiskasvatuksen opettaja. Ote keskustelun lopusta (00:00:00) Intro (00:00:26) Hilkka kyselee podista (00:01:50) Hilkka esittelee itsensä (00:04:23) Elämänkokemus & "Kaikki mikä ei tapa vahvistaa" (00:09:50) Miksi ihminen päätyy omaishoitajaksi? (00:14:20) Omaishoitajan elämä, edut & haasteet (00:17:55) "Jos omaishoitajat menisivät lakkoon niin yhteiskunta kaatuisi" (00:24:21) Mitä omaishoitajalle maksetaan? (00:25:46) Byrokratia omaishoitajan arjessa (00:28:10) Omaishoitajan koulutus? (00:31:13) "Vanhustenhuolto pitäisi räjäyttää" (00:32:39) Kokemuksia byrokratiasta & miksi? (00:38:00) Taisteleeko omaishoitajuus instituutioyhteiskunnan ajatusta vastaan? (00:45:02) Kuka ajaa omaishoitajan etua? (00:48:38) Säästääkö omaishoitajuus yhteiskunnan varoja? (00:49:32) Kuinka monta omaishoitajaa Suomessa on? (00:51:51) Omaishoitajuudesta haluttavaa (00:52:43) Äidin kuolema (00:56:12) Tuki omaishoitajuuden päätyttyä? (00:58:13) Saattohoito (00:59:49) Isoäidin kuolemasta & optimismista (01:03:40) Kuoleman pakoilu (01:04:20) "Kuoleminen on taito" (01:07:10) Eutanasia & kuolevan oikeudet (01:10:10) Saattohoidon ja palliatiivisen hoidon ero (01:15:17) Hilkan suunnitelmat (01:16:40) Kiitokset (01:19:13) Miltä näyttää omaishoitajuus, siis ihan oikeasti? No Hilkan sanojen mukaan, ei ole olemassa yhtä omaishoitajan mallia, mutta hoidettuaan kymmenen vuoden ajan äitiänsä Kerttua ja kolmen vuoden ajan miestänsä Matti Ahdetta, Hilkalta löytyi erittäin aitoja ja näkemystä avartavia kokemuksia sekä ajatuksia omaishoitajan arjesta, omaishoitajuuden merkityksesta ja tilasta Suomessa sekä siitä valtavasta määrästä turhaa byrokratiaa, joka estää suomalaisia pitämästä huolta rakkaistaan. Miksi potilaalle ei suostuta kertomaan, kun parantavasta hoidosta siirrytään saattohoitoon? Onko kuolema suomalaisessa kulttuurissa tabu ja miksi siitä puhumista pelätään ja pakoillaan? Hilkan ajatukset heijastavat arvokasta ymmärrystä ja kokemusta niin elämästä kuin kuolemastakin. Tämä keskustelu muutti käsitystämme merkityksellisestä ja arvokkaasta elämästä ja uskomme, että se voi tehdä saman teillekin. 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#021 – PEKKA HAKKARAINEN: Huumausaineiden Suomi, Käyttöhuoneet, Huumeiden dekriminalisaatio & Miksi Suomessa kuollaan huumeisiin?
14. Kesäkuuta 2023
Suomalainen nuori kuolee huumeisiin yksin. Näin meille vastasi THL:n huumausainekysymyksiin erikoistunut emeritus tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen, joka johtaa nuorten huume- ja väkivaltakuolemiin sekä itsemurhiin johtavia elämänkulkuja tutkivaa Ulos epätoivosta -tutkimushanketta. Miltä näyttää suomalainen huumekuolema ja miksi siihen niin usein yhdistyy sekakäyttö? Millainen on suomalaisen huumeriippuvuuden historia ja tullaanko käyttöhuoneet laillistamaan? Pitäisikö kaikki huumeet laillistaa tai dekriminalisoida ja mikä näiden ero tarkalleen on? Miksi me puhumme pelkästään “huumeista” kun eri aineiden vaikutuksissa sekä mahdollisissa hyödyissä ja haitoissa on niin valtavia eroja? Pekka on yksi Suomen tärkeimpiä ja vaikutusvaltaisimpia ääniä huumaus- ja päihdeaineisiin liittyvissä kysymyksissä ja saimmekin häneltä valtavan arvokkaita ja kiinnostavia näkökulmia yhteen aikamme hälyttävimmistä kriiseistä. LUE LISÄÄ: https://ulosepatoivosta.fi/ – ratkaisuja nuorten huumekuolemien, itsemurhien ja vakavan väkivallan vähentämiseksi 🎧 KUUNTELE  Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST  Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#020 – ONNI WESTLUND: Lastensuojelun kriisi, Nuoren elämä laitoksessa, Sosiaalialan työvoimapulan syyt & Tehdäänkö suomalaisilla lapsilla bisnestä?
10. Kesäkuuta 2023
Onni Westlund on entinen lastensuojelun asiakas ja nykyinen kehittämispäällikkö valtakunnallisessa lastensuojelun kehittämisyhteisö Pesäpuu ry:ssä. Onnille tehtiin ensimmäinen kiireellinen sijoitus viisivuotiaana ja useamman kiireellisen sijoituksen jälkeen hänet otettiin huostaan yhdeksänvuotiaana, jossa hän kasvoi aikuiseksi. Mitä lastensuojelu oikeastaan tarkoittaa? Epäonnistuuko suomalainen lastensuojelu tehtävissään? Otetaanko lapsia huostaan ilman perusteltuja syitä?Onnilla on ainutlaatuinen mahdollisuus ymmärtää lastensuojelun haasteet ja kehittämiskohdat. Kun hän puhuu, niin kyse ei ole ainoastaan teoriasta. Tekevätkö kansainväliset hoivayhtiöt suomalaisilla lapsilla bisnestä? Miten lastensuojelun vyyhti on rakentunut sekä tilanne kriisiytynyt ja voidaanko lastensuojelu pelastaa? Lisää Onnin ajatuksia: https://onniwestlund.fi/ 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#019 – ELINA PEKKARINEN: Unohdimmeko lapset? Opetusjärjestelmä, korona ja kiusaaminen, Miten nuori päätyy jengiin? Sukupuolen moninaisuus & Lapset polarisoituvan politiikan välineinä
6. Kesäkuuta 2023
Elina Pekkarinen toimii Suomen lapsiasiavaltuutettuna. Hän on valtiotieteiden tohtori ja teki väitöskirjansa nuorisorikollisuudesta. https://lapsiasia.fi/ Miten suomalainen lapsi voi? Millainen yhteiskunta on ottamassa meidän lapset ja nuoret vastaan? Miten nuori päätyy jengiin? Todella paljon puhutaan siitä, miten suunnilleen kaikki liikunnasta koulutukseen on lapsissa ja nuorisossa pilalla, mutta Elina antoi meille todella raikkaita ja käsitystä avartavia näkemyksiä kaikesta siitä, missä me ollaan menty eteenpäin, kuitenkin ottaen huomioon yhä ne keskeisimmät kohdat, joissa riittää yhä kehitettävää. Olemmeko lähteneet uudistamaan kouluja ilman tutkimusta ja opetushenkilökunnan kuuntelemista? Pitäisikö pojat laittaa kouluun tyttöjä myöhemmin ja miten erittäin polarisoitunut keskustelu sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta kohdistuu erityisesti lapsiin, valjastaen heidät melkeimpä politiikan välineiksi? 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/3qnsmdj Apple Podcast: https://apple.co/3IZCH4R Online: https://anchor.fm/hildenkaira 🔥 SEURAA TikTok: https://tiktok.com/@hildenkaira Instagram: https://instagram.com/hildenkaira Twitter: https://twitter.com/HildenKairaPod 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#018 – TOMI VOUTILAINEN: "Virkamieseliitin" Hyvä veli -verkostot ja hallituspalkkiot, Omistajaohjauksen tuolileikki, Fortumin Uniper-kaupan puuttuvat asiakirjat
2. Kesäkuuta 2023
Tomi Voutilainen on julkisoikeuden professori, jonka asiantuntemuksen kohteisiin kuuluu mm. viranomaisten toiminnan julkisuus, julkisten varojen käytön säätely sekä valvonta ja sananvapaus. Onko valtion omistajaohjauksessa meneillään tuolileikki, jonka avulla viranomaiset nettoavat itselleen vuosittain yli sadan tuhannen euron palkkioita? Miten Hyvä veli -verkostot näyttäytyvät suomalaisessa hallinnossa? Vähätelläänkö Suomessa tapahtuvan korruption määrää? Mitä käy, kun yritystä valtion omistajaohjauksessa valvova virkamies siirtyy yrityksen hallitukseen ajamaan yhtiön etua ja nostamaan bonuksia osakkeina? Onko meillä “hyvää hallintoa”? Miksi pöytäkirjat ja asiakirjat jäävät välillä laatimatta korkeimmallakin hallinnon tasolla? 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/40k2H1F Apple Podcast: https://apple.co/3UMbk3F Online: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#017 – EMIL KASTEHELMI: Sota ei lopu tänä vuonna, Bahmutin merkitys, Ukrainan suurhyökkäyksen strategia, Informaatiovaikuttaminen & journalismi
26. Toukokuuta 2023
Emil Kastehelmi on suomalainen sotahistorioitsija sekä Ukrainan sodan asiantuntija, joka osana Black Bird -ryhmää seuraa Ukrainan sodan kulkua avointen lähteiden tiedustelutiedon avulla. Mitä Bahmutin menettäminen merkitsee Ukrainalle? Miltä Ukrainan tuleva suurhyökkäys voisi näyttää? Mitkä ovat rintaman strategisesti tärkeimmät sijainnit? Emil selittää, miksi hän ei näe sodalle loppua tämän vuoden aikana, mutta voiko sodan kulkua tai loppua ennustaa ja miltä taistelu Ukrainassa oikeastaan näyttää? Emil avaa kiehtovasti, kuinka ulkopuolinen voi seurata sodan kulkua tuntien sekä yksittäisten operaatioiden tarkkuudella, miten he pyrkivät tunnistamaan valheellisen tiedon oikeasta ja mistä lähteistä tulevaan tietoon voi informaatiovaikuttamisen keskellä oikein luottaa? 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/40k2H1F Apple Podcast: https://apple.co/3UMbk3F Online: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#016 – TEEMU KESKISARJA: Historia on kärsimyksen suhteuttamisen instrumentti, Miltä suomalainen elämä näytti Ruotsin ja Venäjän vallan alla, Suomalainen rotuvaino & Suomen kielin turmio
22. Toukokuuta 2023
Teemu Keskisarja on mahdollisesti Suomen menestynein historioitsija, joka tunnetaan niin valtavasta teosrepertuaaristaan ja tiedon määrästään kuin myös mustan huumorin sävyttämästä ja suoraviivaisesta tavasta kommunikoida kyseistä ymmärrystä. Opimme Teemulta, miltä tavallisen suomalaisen elämä on näyttänyt Ruotsin sekä Venäjän vallan alla sekä miltä Suomen historian karmein rotuvainon kulminaatio näytti Viipurissa 1918. Pitäisikö meillä olla kiellettyjä sanoja? Miten sukupuolten tasa-arvo näkyy historiassa? Olemmeko menettämässä Suomen kielen ja sen mukana suomalaisen kulttuurin? Teemu kuvaa historiaa kärsimysten suhteuttamisen instrumenttina, minkä voi hyvin ymmärtää tämän jakson juttujen perusteella. 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/40k2H1F Apple Podcast: https://apple.co/3UMbk3F Online: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#015 – TIMO SOINI, MATTI MÖRTTINEN & YANNICK LAHTI: Mitä populismi tarkoittaa? Selviääkö populisti vallasta? Vennamolaisen populismin perintö ja tulevaisuus Suomessa & Keskustan mahdollinen pelastus
18. Toukokuuta 2023
Kun Matti Mörttisen ja Yannick Lahden Populismin anatomia -teos julkaistiin vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen, löysi 2000-luvun tunnetuin suomalainen populisti Timo Soini oman nimensä kansien välistä ja päätti omien sanojensa mukaan haastaa nämä ns. “teoriaherrat” kehään keskustelemaan populismista. Matti Mörttinen on kolumnisti sekä palkittu toimittaja yli 40 vuoden kokemuksella mm. kansainvälisen politiikan sekä Euroopan unionin aiheista. Yannick Lahti on poliittiseen viestintään erikoistunut tutkijatohtori Helsingin yliopistossa sekä populismin tutkija. Timo Soini on entinen ulkoministeri, kansanedustaja ja europarlamentaarikko, joka tunnetaan yhtenä Perussuomalaisten perustajista sekä puolueen 2011 jytkynäkin tunnetun vaalimenestyksen avainhahmona. Mistä Soini oikein ärähti Mörttisen ja Lahden teoksessa? Mitä populismi on, miten se pitäisi määritellä ja kuinka erityisesti ns. maalaispopulismi esiintyy suomalaisessa politiikassa? Onko populismi tullut jäädäkseen ja miten sosiaalisen median murros sekä politiikan päivittäistyminen vaikuttaa populistisen retoriikan, tyylin tai metodin käytön laajuuteen yhteiskunnallisessa keskustelussa? Käymme myös läpi onko Suomessa tilaa uudelle populistipuolueelle ja piileekö tässä Keskustan ainoa mahdollisuus kääntää kannatuksensa nousuun? 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/40k2H1F Apple Podcast: https://apple.co/3UMbk3F Online: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#014 – KARI KALLONEN: Mannerheim-ristin ritari Lauri Törnin elämä kolmen armeijan kapteenina
9. Toukokuuta 2023
Kari Kallonen suomalainen tietokirjailija sekä pitkän linjan toimittaja, joka on kirjoittanut kattavimman elämänkertateoksen legendaarisesta Mannerheim-ristin ritarista Lauri Törnistä, joka palveli kapteenina Suomen armeijassa, Waffen-SS-joukoissa sekä Yhdysvaltain armeijassa, jossa myös Larry Thornena tunnettu Lauri niitti kunniaa 10th Special Forces Groupin riveissä. Tässä yksityiskohtaisessa ja aika pitkässäkin jaksossa käymme läpi mm. Lauri Törnin uskomattoman tarinan, Karin matkan Vietnamin viidakkoon Törniä viimeisenä kuljettaneen helikopterin hylyn etsinnöissä sekä tietokirjailijan elämää ja työtä. 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/40k2H1F Apple Podcast: https://apple.co/3UMbk3F Online: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#013 – ARNO KOTRO & SAMI NURMI: Voiko asepalvelus olla tasa-arvoinen?
4. Toukokuuta 2023
Onko mahdollista rakentaa uskottava maanpuolustus, joka kohtelee sukupuolia lain edessä yhdenvertaisina? Arno Kotro on kolumnisti, kirjailija ja lukion opettaja, joka on kenties pisimpään sekä väsymättömimmin ollut äänessä asevelvollisuudesta ja sen räikeästä tasa-arvo-ongelmasta Suomessa, joka tahtoo muuten brändätä itseään yhdenvertaisuuden mallimaaksi. Sami Nurmi on suomalainen prikaatikenraali, hän toimii kansallisen puolustuksen yksikön johtajana puolustusministeriössä ja puheenjohtaa työryhmää, jonka tarkoituksena on esittää malleja yhteisten kutsuntojen toteuttamiseksi jatkossa–jopa jo tulevalla vaalikaudella. Käymme läpi vain miehiä koskevan asevelvollisuuden ongelmakohtia, pohdimme mahdollisuutta kaikkea koskevasta pakollisesta tai täysin vapaaehtoisesta asepalveluksesta ja yhteisten kutsuntojen tarvetta sekä vaikutuksia. Tämä aihe vaikuttaa olevan useimpien poliitikkojen mielestä hieman kiusallinen, sillä se puhkoo todella selkeän reiän kiiltokuvaan tasa-arvoisesta Suomesta, eikä siitä mielestämme uskalleta käydä avointa, rakentavaa keskustelua. Me haluamme yrittää herätellä keskustelua aiheesta ja olemme todella tyytyväisiä tähän keskusteluun ensimmäisenä askeleena toivottavasti monesta. 🎧 KUUNTELE Spotify: https://spoti.fi/40k2H1F Apple Podcast: https://apple.co/3UMbk3F Online: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#012 – PEKKA SALOMAA: Mikä vetytalous? Ydinvoiman vaikutus, Olkiluoto 3, Saksan ydinvoimapako & Miten energiamarkkinat toimivat?
27. Huhtikuuta 2023
Pekka Salomaa on energiamarkkinoista vastaava johtaja Energiateollisuus ry:ssä. Kysyimme Pekalta, mitä vaalien alla jatkuvasti heitelty vetytalous oikeasti tarkoittaa ja onko se Suomen tulevaisuuden vientituote, miten energiamarkkinat oikeastaan toimivat ja vaikuttaako muiden maiden energiaomavaraisuus suomalaisten sähkön hintaan, miten Olkiluoto 3 vaikuttaa suomalaisten elämään, miksi Saksa päätti luopua ydinvoimasta kokonaan ja mitä tavallisen suomalaisen pitäisi ymmärtää energiasta, kun siitä puhutaan mediassa? --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#011 – KAMAL JAFI: Maahanmuuttopolitiikan vinoumat, Kotoutuminen, Uhriutumiskulttuuri & Drag Kids
18. Huhtikuuta 2023
Kamal Jafi on helsinkiläinen suomenkurdi, nuorisotyöntekijä sekä peruskoulun kouluvalmentaja. Kamal saapui Suomeen kiintiöpakolaisena Iranista vuonna 1995 ja varttui Karjaalla. Hän kiteyttääkin hienosti Suomeen kotoutuneen maahanmuuttajan ajatuksia suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta, väittää muiden puolueiden antaneen Perussuomalaisille yksinoikeuden puhua maahanmuuton ongelmista sekä pohtii, miltä näyttäisi Suomeen onnistuneesti integroituneiden maahanmuuttajien suunnittelema maahanmuuttopolitiikka. Puhumme myös laajemmin uhriutumis- & vähemmistöjen auttamiskulttuurista sekä sen harmillisen usein alentavista konnotaatioistac Olemme tämän jakson aikana usein samaa mieltä Kamalin kanssa hyvin polarisoituneista aiheista. Jos koet, että jätimme varteenotettavia vasta-argumentteja huomioimatta ja haluaisit tulla rikastuttamaan keskustelua näistä aiheista, ota meihin yhteyttä: hello@relyonkaide.com! 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#010 – ROMAKO: Romaniväestön Suomessa kohtaama rasismi ja ennakkoluulot, Työllistymisen haasteet & Kulttuurien erot
14. Huhtikuuta 2023
Romako-hanke tukee pääkaupunkiseudun aikuisia romaneita ammatillisen tutkinnon suorittamisessa sekä työ- ja harjoittelupaikkojen saamisessa.  Romakon Tamara Åkerlund ja Ramona Schwartz keskustelivat kanssamme yli 500 vuotta Suomessa asuneen romaniväestön haasteista työllistymisessä, romaneihin kohdistuvista ennakkoluuloista sekä rasismista Suomen historiassa ja nykyään, sekä mahdollisista askeleista eteenpäin jokaisen meistä osalta. Elämmekö maassa, jossa romaninuoren opiskelu voi jäädä kesken, koska hän ei nimensä ja taustansa vuoksi kelpaa edes työharjoitteluun? Emme näe näistä aiheista juurikaan keskustelua Suomen valtamediassa. Suuri syy ennakkoluuloihin on tietämättömyys ja tässä koitammekin jo omalta osaltamme sitä murtaa kysymällä välillä fiksuja, välillä tyhmempiä kysymyksiä, joihin kuitenkin saimme aina loistavia vastauksia Tamaralta ja Ramonalta. --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#009 – Juha Beurling-Pomoell: Kuluttajan oikeudet, Mitä sähkön hintojen kanssa tapahtui, Huijausmyynti, Velkakierteet ja Miten maksuhäiriömerkintä tulee?
3. Huhtikuuta 2023
Tämä jakso julkaistaan päivä eduskuntavaalien jälkeen ja kaiken kampanjoinnin mukana kärjistyneen keskustelun sekä erilaisten leikkaus- tehostus- ja tukilupausten jälkeen onkin erittäin ajankohtaista tarkastella Suomen tilannetta kansalaisen- eli siis kuluttajan näkökulmasta. Juha Beurling-Pomoell on toiminut Suomen Kuluttajaliiton pääsihteerinä jo yli vuosikymmenen, nostaen pöydälle sekä julkiseen keskusteluun suomen kansalaisten päivittäisessä elämässään kohtaamia haasteita sekä epäkohtia. Juha antoi meille–ja näin myös jokaiselle joka tätä päättää kuunnella–useita yksityiskohtaisia ohjeita, joilla selvitä arkielämän haasteista kuten velkakierteistä, huijausmyynnistä ja muusta. Juhalla on antaa niin valtavasti tietoa, jonka voi heti ottaa käyttöön omassa elämässään, että tämä jakso Juhan kanssa ei varmastikaan jää viimeiseksi. --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#008 – Atte Harjanne: Vihreät, Asevelvollisuus ja Epätasa-arvo, Poikien Koulumenestys & Perustulo
28. Maaliskuuta 2023
Atte Harjanne on suomalainen tutkija, kansanedustaja, Vihreiden varapuheenjohtaja sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja. 💪 Atte on ehdolla eduskuntavaaleissa Helsingistä numerolla 221. Harvalla poliitikolla on yhtä rento ja autenttinen kyky keskustella aiheista rehellisesti, seisoa omien kantojensa takana sekä myöntää, kun oma tieto ei enää riitä asian ratkaisemiseksi. Juttelimme Aten kanssa mm. Vihreistä puolueena, asevelvollisuudesta ja sen tasa-arvon haasteista, poikien koulumenestyksen hälyttävästä tilanteesta sekä perustulosta. On selvää, että Atte–hyvänä ja aitona tyyppinä–tulee vaikuttamaan merkittävässä roolissa niin Vihreiden kuin Suomenkin tulevaisuuteen. 🧛‍♀️ HILDÈN & KAIRA PODCAST Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Journalistin ohjeet – Julkisen sanan neuvosto) --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#007 – Seida Sohrabi: Pakolaisleiriltä Suomen politiikkaan, Maahanmuuton ongelmat, Maahanmuuttajanaisten kotoutuminen & Suomalaisen koulujärjestelmän epäonnistuminen
22. Maaliskuuta 2023
Seida on ehdolla eduskuntavaaleissa Helsingistä numerolla 150. Seida Sohrabi on 32-vuotias Lähi-idän asiantuntija, Ilta-sanomien kolumnisti ja Kokoomuslainen poliitikko. Kurditaustainen Seida saapui Suomeen kiintiöpakolaisena vuonna 96 ja kuvailee sitä, millaista varttuminen pakolaisena Suomessa on. Keskustelemme maahanmuuton kysymyksistä, kotouttamisen ongelmista erityisesti maahanmuuttajanaisten näkökulmasta ja suomalaisen koulutusjärjestelmän epäonnistumisesta. --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#006 – Jarmo Lindberg: Reitti Puolustusvoimain komentajaksi, Miksi Venäjän hyökkäys epäonnistui, Sodan ja talouden ennustamisen haasteet & Suomen tulevaisuus ja omavaraisuus
20. Maaliskuuta 2023
Jarmo “Charles” Lindberg on entinen puolustusvoiman komentaja, joka omaa myös mm. 23 vuoden kokemuksen hävittäjälentäjänä Migeillä ja Horneteilla. Jarmo on yksi Suomen vahvimpia sekä korkeimman auktoriteetin ääniä sotastrategisissa sekä turvallisuuskysymyksissä ja käytimmekin valtaosan keskustelustamme käyden läpi Ukrainan tilannetta, Venäjän armeijan epäonnistumisia Ukrainassa sekä Suomen kykyä huolehtia omasta turvallisuudestaan varmistamalla omavaraisuus akuuteilla sektoreilla, kuten sähköntuotannossa.  Saimme kuulla Jarmon omasta reitistä puolustusvoimain komentajaksi sekä hänen suhtautumisestaan elämässä vastaantuleviin risteyskohtiin ja nuorena omassa elämässä sekä uralla suuntautumiseen. Jarmo on ehdolla eduskuntaan Helsingistä. Lisää tietoa täällä. --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#002 – GEORGIAN DREAM (Documentary): Young Georgians on Russia, War, Revolution, Corruption and the Future & Democracy for Georgia and Ukraine
9. Maaliskuuta 2023
The following is a collection of discussions conducted ten days after the Russian invasion of Ukraine on February 24th, 2022, featuring three young Georgians interviewed in a hotel room next to the Georgian parliament, in front of which people are protesting against their government’s inaction in the face of the crisis. Shota, Giorgi and Nicholoz discuss the Georgian experience in war and corruption tied to Russia, the situation in Ukraine and the possible futures for countries like Georgia and Ukraine. Listening to the three young men gave us an increased understanding of life overshadowed by post-Soviet history and current Russian influence. Especially insightful was their description of what it’s like to try and move forward as a nation when you are treated as a pawn in a game played by forces magnitudes stronger than you. THE DISCUSSIONS ARE MORE RELEVANT TODAY THAN EVER. THE GOVERNMENT IS CURRENTLY DOUBLING DOWN WITH THE NEW FOREIGN AGENT LAW INSPIRED BY RUSSIAN METHODS OF CONTROLLING JOURNALISM AND DEMOCRATIC INSTITUTIONS. PROTEST AND THE ENTIRE SITUATION IN GEORGIA IS CURRENTLY ESCALATING. We include our own knowledge where it adds context to the messages voiced, but many events in the history of modern Georgia are still clouded in mystery, with little factual evidence available. You can watch or listen to each of these interviews in full-length on our YouTube channel or on the Hilden & Kaira podcast, found on all major streaming platforms. --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
BONUS: Nikoloz's Interview
9. Maaliskuuta 2023
This is an uncut interview with Giorgi, one of the three young Georgians featured on our new "Georgian Dream" documentary, found on YouTube as well as all podcasting platforms in audio format. --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
BONUS: Giorgi's Interview
9. Maaliskuuta 2023
This is an uncut interview with Giorgi, one of the three young Georgians featured on our new "Georgian Dream" documentary, found on YouTube as well as all podcasting platforms in audio format. --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
BONUS: Shota's Interview
9. Maaliskuuta 2023
This is an uncut interview with Shota, one of the three young Georgians featured on our new "Georgian Dream" documentary, found on YouTube as well as all podcasting platforms in audio format. --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message
#001 – Broken Arrows: Matka Ukrainaan, Sotilaiden kouluttaminen & Sodan vaikutus kansan moraaliin
21. Helmikuuta 2023
Broken Arrows ry on suomalainen yhdistys, joka tukee Ukrainan itsenäisyyden puolustamista toimittamalla Ukrainaan materiaaliavustusta sekä kouluttamalla sotilaita Ukrainassa. Pääsimme haastattelemaan kahta yhdistyksen jäsentä, jotka kertovat kiehtovasta matkastaan Ukrainaan, sotilaiden kouluttamisesta ja sen haasteista sekä tilanteesta ja asenteista paikan päällä, jotka eivät välttämättä välity Suomeen median kautta. Voit seurata heidän työtään Ukrainassa Instagramin tai TikTokin kautta, josta löydät heidät nimimerkillä @brokenarrowsry. Voit myös näiden palveluiden kautta olla heihin viestillä yhteydessä, jos haluat tukea yhdistyksen toimintaa. --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hildenkaira/message